sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Kässämarttojen kokoontumiset keväällä 2010

Marttojen teemana jatkuu vielä vuonna 2010 Kohtaamispaikkana koti mutta teemassa korostetaan erityisesti eettistä kuluttamista. Kässämartoissakin kokoonnutaan enimmäkseen tuunauksen ja uusiokäytön hengessä

Tiistaina 12.1. klo 17-20 vanhojen villaneuleiden tuunausta ja kirjontapistoja
Pesukoneessa vanutettu villaneule sopii mainiosti uusiokäyttöön esim. lapasiksi, tossuiksi tai laukuiksi, jotka voi koristella vaikkapa perinteisillä kirjontapistoilla. Tarvitset vanhan villaneuleen. Pese se etukäteen 60 asteessa muiden vaatteiden seassa, jolloin neulepinta huopuu. Ota mukaan myös sakset, kirjontaan sopivaa villalankaa ja vahva isosilmäinen kirjontaan sopiva ompeluneula.

Ke 17.2. klo 17-20 ryijyn ompeleminen
Suomen Käsityön Ystävien kouluttamat valtuutetut ryijymartat opastavat ryijyn ompelemisen saloihin. Tarvikkeet voit hankkia paikan päällä. Materiaalimaksu.

La 20.3. klo 10-15 kestovaippojen ompelupäivä
Yhteistyössä Kestovaippayhdistyksen kanssa järjestettävässä tilaisuudessa saa opastusta kestovaippojen ompelemiseen ja villaisten vaippahousujen neulomiseen. Ommeltujen vaippojen materiaaliksi voi käyttää kierrätysmateriaalia esim. vanhoja froteepyyhkeitä.

Ti 13.4. klo 17-20 kestokassit käyttöön
Ommellaan uusista tai kierrätetyistä kankaista kauppakasseja ja valoverhosta hedelmäpusseja.

Ti 11.5. klo 17-20 helppoja tilkkutöitä kierrätyskankaista
Tule mukaan yhteiseen tilkkutyöprojektiin, jonka tuloksena syntyy esimerkiksi seinävaate tai torkkupeitto. Illan aikana opit helpon tilkkutyötekniikan ja osallistuminen ei edellytä aiempaa kokemusta tilkkutöistä.

3 kommenttia:

  1. Houkutteleva ohjelma tänä keväänä!

    Voisiko maaliskuun kestovaippojen ompeluun saada lisäksi kestositeiden ompeluopastusta? Materiaalit lienevät melko samoja ja käyttäjäkuntaa olisimme me kaikki Martat.

    Käsityön iloa,
    Tuija Maunulan Martoista

    VastaaPoista
  2. Sopiiko tulla ompelemaan hedelmäpusseja vaikka ei kuuluisi Marttoihin? Ja missä ompelu tapahtuu?

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Myös ei martat ovat tervetulleet tapahtumiin.Eihän koskaan tiedä, jos muutut martaksi!
    Kässämartat kokoontuvat marttakeskuksen 3.kerroksessa, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki, yleensä klo 17-20
    terv. anne

    VastaaPoista