perjantai 1. helmikuuta 2013

Helmikuun tempaus: lankalaihis ja peittotilkut

Tein vuodenvaihteen tienoolla inventaarion lankavarastossani ja totesin, että nyt olisi lankalaihiksen paikka. Lankalaihiksella ei osteta lisää lankaa ja yritetään kuluttaa mahdollisimman paljon varastossa jo olevia lankoja. Koska laihduttamisesssa tarvitaan aina vertaistukea, niin haastan kaikki kässämartat mukaan lankalaihikseen helmikuun ajaksi.

Koska välillä voi olla vaikea keksiä, mitä neuloisi, niin haastan samalla kaikki kässämartat mukaan neulomaan peittotilkkuja ja villasukkia hyvään tarkoitukseen!

Peittotilkkuja voi neuloa pienistäkin keränlopuista. Tilkuista kootaan peittoja, joita keräävät esimerkiksi SPR tai seurakunnat lähetettäväksi eri puolille maailmaa. Hyvä koko tilkulle on 20 cm kertaa 20 cm ja peiton koko on hyvä olla vähintään 80 cm x 100 cm. Jos innostut neulomaan tilkkuja niin että ne riittävät yhteen peittoon, olisi hyvä että kokoaisit peiton itse. Kässämarttoihin voi tuoda yksittäisiä tilkkuja - kootaan niistä sitten yhdessä peittoja.

Tilkuista saa helpoiten samankokosia neulomalla ne kulmasta kulmaan. Ohje peittotilkkujen neulomiseen löytyy tästä blogista syksyltä 2009 ja tilkkujen yhdistämiseen talvelta 2010.

Toinen hyväntekeväisyysneulonnan teema on sukat. Kässämarttojen tapaamisessa 6.2. on jaossa jonkin verran sukkalankaa. SPR ja Vaaka ry keräävät sukkia lahjoitettavaksi eri kohteisiin, mutta sukkia ottavat vastaan muutkin tahot. Mietitään yhdessä sopiva lahjoituskohde keskiviikon tapaamisessa; kohdetta saa ehdottaa myös blogin kommentteihin.


Neulotaan yhdessä - ke 6.2. klo 18 alkaen

Kässämartat tapaavat seuraavan kerran neulomisen merkeissä ke 6.2. klo 18.00 alkaen Uudenmaan Marttojen tiloissa, Lapinlahdenkatu 3 A, 2. kerros.

Oletko tutustunut marttaneulemallistoon? Neulemallistoon kuuluu kolme keskeistä elementtiä: raidat, kohoneule ja Martan seppele -palmikkokuvio. Näistä elementeistä voi valita kaikki tai vaan yhden - helpoimmillaan toteutat lapaset tai sukat raidallisina. Marttaneuleiden ohjeet löytyvät martat.fi-sivustolta.

Ohjelmassa myös vapaamuotoista neulomista. Piirissä on jonkin verran lahjoituksena yms. saatuja sukkalankoja, joista voisi neuloa vaikkapa sukkia hyväntekeväisyyteen. Näitä lankoja on jaossa keskiviikkoiltana. Ainakin Vaaka ry ja SPR ottavat vastaan sukkia ja muitakin tahoja varmasti löytyy. Mietitään keskiviikkona yhdessä lahjoituskohde.