tiistai 6. lokakuuta 2009

Peittotilkkuja


Kässämarttojen viime kokoontumisessa suurin osa paikalla olleista pakkasi vauvansukkia, joita oli taas kertynyt monta kassillista. Vauvansukissa on ollut iso urakka martoilla ympäri Suomen, mutta on kyllä mieltä lämmittävää, kuinka paljon positiivista julkisuutta vauvansukkaprojekti on herättänyt ja millaista medianäkyvyyttä martat ovat tempauksella saaneet.


Sukkien pakkaamisen ohessa aloitettiin peittotilkkujen neulomista. Itse neulon tilkut kulmasta kulmaan, mikä on mielestäni kätevin tapa tehdä samankokoisia tilkkuja erivahvuisista langoista. Ensin silmukoita lisätään jokaisen kerroksen lopussa (jolloin lisäykset tulevat molempiin reunoihin) ja sitten kavennetaan jokaisen kerroksen lopussa. Lisäykset ja kavennukset tehdään reunasilmukan sisäpuolella, jolloin reunasta tulee siisti.

Peittotilkkuihin voi käyttää erilaisia langanloppuja, ja ohuempia lankoja voi neuloa kahta yhdessä. Lankojen olisi hyvä olla konepestävää villaa tai villasekoitetta.

Peittotilkun ohje:

Luo 2 silmukkaa.
1. krs: Neulo silmukat oikein.
2. krs: Neulo 1 oikein, neulo seuraava silmukka ensin etu- ja sitten takareunasta oikein (=lisätty 1 silmukka) (3 s)
3. krs: Neulo 1 s oikein, neulo silmukka etu- ja takareunasta oikein, neulo 1 oikein (4 s)
4. krs: Neulo oikein kunnes puikolla jäljellä 2 silmukkaa, neulo silmukka etu- ja takareunasta oikein, neulo 1 oikein. (5 s)
Toista neljättä kerrosta kunnes sivun pituus on 20 cm. Tämän jälkeen aloitetaan kaventaminen:
Neulo oikein, kunnes jäljellä 3 silmukkaa. Neulo 2 oikein yhteen, neulo 1 oikein.
Toista tätä kerrosta kunnes silmukat loppuvat.

3 kommenttia:

  1. Kiitos peittotilkkujen ohjeesta!

    VastaaPoista
  2. Samoin kiitos peittotilkun ohjeesta!
    Saisikohan ohjeen siihenkin, miten tilkut liitetään toisiinsa peitoksi? Ompelemalla vai virkkaamalla, ja millaisia pistoja tai silmukoita? Kun tilkut ovat pehmeitä, haluaisin saumastakin pehmeän.
    Entä jos haluaisin tehdä lopuksi reunuksen peiton ympärille, onnistuuko neulomalla?

    VastaaPoista
  3. Minäkin haluaisin kovasti tietää miten yhdistää tilkut. Olisiko mahdollista liittää tilkut jollakin kauniilla tavalla yhteen niin, että saumakin voisi olla jonkinlainen koristus.

    VastaaPoista